Hirveesti aikaa kulunut taas viimeisestä päivityksestä, en tajua minne mun aikana katoo. Tajusin, et en olekaan pitkään aikaan päivitelly mitään, joten nyt sitten taas uusia juttuja on paljon. Ensinnäkin paino on ollut viimeaikoina sekä ylä- että alakantissa, nyt paino on jossain 60.5 kilon hujakoilla. Ei hyvä eikä paha. Tunnen oloni yhä lihavaksi ja oksettavaksi, mutta osa musta on jo väsyny tähän jatkuvaan kontrollointiin. Haluaisin olla joku 55-kiloinen, mutta mulla ei taida olla tahdonvoimaa sen saavuttamiseksi.

Mulle tuli tänään allerginen reaktio kasvoihin, meinasin pökertyä. Oon viimeaikoina kyl huomannut, et mun poskiin on kertyny jotain pientä epäpuhtautta, mut luulin, et se olis ihan normaalia, niinkuin finnejä (mul ei hirveemmin oo finnejä). Tänään kuitenkin päivän aikana poskeni oli muuttuneet ihan punakoiksi ja näytin hirveältä. Tulin kotiin ja vedin nopeasti jotain couperosa-ihon kosteusvoidetta ja allergiatabuja, toivottavasti helpottaa huomiseksi.

Keskiviikkona on kokeenpalautus ja mua jännittää se. Matikka menee päin vittua, mut muissa odotan kohtalaista menestystä. Saa nyt nähä miten menee