Oho, taas on melkein viikko viimeisestä kirjoituksesta. Aika vaan menee nopeesti, ja koska mun elämässäni ei tapahdu mitään, niin en aina muista tulla kirjoitteleen tänne mitään.

Syysloman jäljiltä painoo en halua edes arvailla. Käyn vaa'alla varmaankin huomenna iltapäivällä, ja epäilen sen näyttävän jotain 60 ja 62 kilon välillä. Sinällään se on ällöttävää, haluaisin olla ihanan hoikka enkä hyllyvä pallero. Kuitenkin, koska terkan tarkastus on todennäköisesti tällä viikolla, painon hetkellinen nousu on hyvä asia. Ei tarvii juoda niin hirveesti vettä ennen punnitusta, kun paino on jo valmiiksi lähellä "hyvää" arvoa. Yritän saada nostettua painon (juomalla vettä ja syömällä näkkäriä) 63 kiloon, jotta terkka vihdoinkin lopettaisi mun ahdistelemisen. Mua ärsyttää, kun koko ajan täytyy olla sillain varpaillaan ja valppaana, et koska nyt taas täytyy käydä siellä. Vanhemmatkin on taas alkanu kyseleen että syönkö nyt tarpeeksi ja onko kaikki hyvin, mutta valehtelen niille. En mä syö tarpeeksi, mulla on aina heikottava olo ja multa irtoilee hiukset, mut oonpahan kuitenkin aika hoikka. Sekin on muuten epäreilua, että multa irtoilee hiuksia hirveesti, vaikka monet mua paljon paljon laihemmat ihmiset ei kärsi siitä ollenkaan. No, kuitenkin, multa on taas Priorin lopussa, joten huomenna täytyy taas marssia apteekkiin ostamaan uus purkki, 37 euroa. Nyt mulla alkaa 5. kuukausi Priorinillä, ja oon hyvin tyytyväinen siihen, että oon jaksanu syödä sitä tarkasti, enkä oo vahingossa unohtanu ottaa kapseleita tai mitään. Tuloksista en oikeen tiedä, onhan mun hiukset ihan kiiltävät ja kaikkee, mut silti tuntuu et ne vähenee... Se taas ahdistaa mua vielä entisestään, ja sit mä masennun.

Ystäväpuolella asiat on pysyny samana. En jaksa/viitsi/halua/uskalla lähestyä ketään kokonaan uutta tyyppiä koulussa, koska mun itsetuntoni on nolla. Pysyn vanhojen, hyvien kavereideni kanssa (joita on kokonaiset 3 kappaletta :/ ), vaikka tiedän, että mun pitäis yrittää enenmmän. En vaan voi sille mitään, nykyään sosiaalisten suhteiden luominen on todella vaikeaa. En ikinä oo ollu mikään joukon seurallisin tyyppi, mutta oon yleensä löytänyt joukosta omankaltaisiani ihmisiä, joiden kanssa on löytyny juteltavaa ja joista on vähitellen tullut kavereita ja sitten ystäviä. Nykyään vaan mun vetovoima on nolla, koska kaikki potentiaaliset tyypit on jotenki jo kuullu mun syömisongelmista, mistä saan ivailevaa kommenttia melkein joka suunnasta. Ja poika, jota dissataan kaikkien kuullen ongelmaiseksi tytöksi, ei ole kaikista houkuttelevin ihminen ystäväksi.

Ainoo hyvä juttu on se, että mun kasvoilla ei ole finnejä nyt melkein ollenkaan. Ei mulla ikinä oo ollu mitään aknea tai vastaavaa, mutta joskus mustapäitä ja tukkeutuneita ihohuokosia. Nyt suurin osa niistä on poissa, joten ainakin yksi osa-alue on kunnossa... Kasvonpiirteitä ei juuri voi kehua, mutta sen voi jokainen itse sitten todeta, kun jaksan joskus laittaa tänne oman kuvani.