Vittu mun pitää ryhdistäytyä NYT! Painan kohta jo jonkun helvetin 65 kiloa, minkä jälkeen voisin vaan kuolla. En tajua tätä, en syö muuta kuin pakollisen (tänään 3 kevyttuorejuustotäytteistä herkkusientä, ohuen broilerviipaleen, salaattia, 2 pientä palaa patonkia, kevyt limsaa, jääteetä ja pikkupikkupalan jotain suklaajuttua). Oikeestaan, ei ihmekkään et lihon, kun tarkemmin ajattelen tota määrää mitä syön. Oksettavaa. Mutta mun porukat valvoo mun syömisiä, enää en pysty käyttämään mun pakastepussi-temppua, koska se huomattaisiin, jos tekisin sitä muiden seurassa. Oksentaminen olisi yksi vaihtoehto, mutta se ällöttää niin, etten pysty siihen muuta kuin äärimmäisen ahdistuneena. Mäkissä (mitä vittua mä siellä teen?!) käytän myös mukiin sylkemistä, mutta se ei onnistu muuta kuin harvoissa paikoissa... En tiedä mitä tehdä, syömisen täytyy loppua, haluan olla taas 57 kiloinen, mua ahdistaa oma itseni nyt. Joka paikka hyllyy läskiä ja ihraa, naama näyttää rumalta, kukaan ei huomaa, oon ihan olematon. Joskus mietin, kuka suris jos kuolisin. Ei varmaan kukaan, mut haudattaisiin levennetyssä arkussa jonnekin paskaloukkoon. Varsinkin tälläisinä angst-hetkinä tulee tollasia mieleen.... Tunnen oloni niin arvottomaks ja epähyväks. Ja kun yritän epätoivoisesti muokata itseäni, siihen puututaan ja aletaan tunkea ruokaa kurkusta alas.

En jaksa odottaa syksyyn, sillon pääsen taas takaisin mun normaaliin rytmiin, ainoa syöminen iltapäivällä (myslipatukka ja mehua)  ja sit ei mitään. Mulla on ikävä niitä päiviä jo. Toisaalta, pääsen varmaan aloittaan ton rytmin vähän aikaisemmin, vanhempien lomien loputtua, jolloin mua ei vahdita. Ihanaa, tavoitteena on jouluksi minimissään 57 kiloa, mutta tietenkin aivan ultimate-tavoitteena (ja aika epärealistisena) on 50 kiloa. Olisi ihanaa mennä vaa'alle ja katsoa, kun näyttööb ilmestyy lukema tyyliin 49.8. Nojoo, unelmointi sikseen, nyt täytyy keskittyä olennaiseen, eli syömisen vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen. Oon laiska harrastamaan liikuntaa, mieluummin elän normaalia elämää nollaruoalla kuin että eläisin kuntoillen, mutta syöden enemmän. Hyi. Oksettaa ajatuskin.

Pelkään, että mun kaverit ja ystävät kyllästuu muhun. Siis, ketä jaksais kiinnostaa tyyppi, jonka elämä pyörii vaa'an ja peilin ympärillä, joka puhuu 24/7 painosta, painoindekseistä, ruoasta ja laihduttamisesta ? Niimpä, ei ketään. Yritän olla kiinnostunu muiden jutuista, mutta muut tuntuu aina vaan unohtavan mut. Oon välillä niin näkymätön. Lisäksi musta tuntuu, että oon jonkinlainen masokisti, koska ihastun aina tyyppeihin, jotka vihaa ja kiusaa mua. Todella hämärää. En halua, että muhun sattuu, mutta toisaalta haen sitä melkein huomaamattani. En periaatteessa halua kuihduttaa itseäni, mutta kuitenkin haluan. Haluaisin ystäviä, jotka välittäisivät minusta, mutta silti olen niiden kanssa, jotka minua kiusaavat. En ymmärrä itseäni.

Italiaan lähtö on 4 tunnin päästä. Sitä ennen pitäisi mennä nukkumaan, mitäköhän siitäkin tulee ? En huvittaisi nukkua, ei huvita mikään. Haluan maata auringossa jäätä syömässä, ainoa asia joka kiinnostaa. Taidan olla vähän sekaisin, nytkin vaan itkettää, ihan ilman syytä. Mua surettaa kyllä se, että en välttämättä näe enää yhtä tyyppiä, kestä oikeesti pidän ja välitän. (Hän ei välitä minusta, kuulemma tykkää katsella kun kidutan itseäni syömättömyydella.) Ja välitän siis hänen kaltaisestaan ihmisestä ?! Oon jotenkin sekaisin, pitäisi varmaan hankkia elämä jostain.

Haluaisin, että joku huomaisi mut. En ole maailman puheliain tyyppi, enkä kyllä mukavakaan, mutta muuten ihan normaali. Tunnen katoavani, varsinkin isossa joukossa. En jaksa enää tuoda mielipiteitäni esiin, koska kuitenkin joku vain tyrmäisi ne tyhminä, ja sitten joutuisin selittelemään omaa itseäni. On helpompaa vaieta. Mutta silloin jään huomiotta, jota niin kovasti kaipaan. Olen erittäin huomionkipeä, yksi syy anoreksiaani (jota suuresti tarvitsen ja ihailen) on jatkuva huomionkaipuu. Sitä ei kuitenkaan kukaan minulle anna, jopa vanhempani ovat liian kiireisiä huomatakseen minua. Kaikki ovat. Olen liian mitätön.

Nyt tulee varmaankin viikon tauko bloggailuun matkan takia. Mitä väliä sillä olisi, ei tätä kukaan lue kuitenkaan... mutta viikon päästä uudelleen, toivottavasti huomattavasti laihempana.