Aamulla paino oli 60.6, mutta mun oli pakko syödä aamupala tänään (2 palaa ruisleipää ja 2 keksiä) joten nyt oon taas lihonu. Onneks menen tänään illalla kaupunkiin ja saan valmistaa päiväruokani itse = ei mitään. Ehkä paino olisi illalla jotain alle 61, yleensä tällä viikolla nukkumaanmennessä paino on ollut jotai 61.0-61.2.

Tunnen oloni tosi ahdistuneeksi, enkä tiedä miksi. Tää alkoi eilen illalla, ja jatku koko yön tähän hetkeen saakka. Ahdistus voi johtua hiustenlähdöstäni (joka on mielestäni vähentynyt hieman) tai alituisesta painon tarkkailusta ja syömisen vahtimisesta tai solmussa olevista ystävyyssuhteista. En todellakaan tiedä. Täytyy vaan toivoa, että menee ohi. Kävin äsken ottamassa Buranaa, se auttaa ahdistukseen, vaikka onkin päänsärkylääke. Onneksi menen taas tänään yhdessä erään parhaan ystäväni kanssa kaupungille, häntä on jo tullut vähän ikävä.

Mulla on myös vähän rahahuolia. Käytin vahingossa Visani tyhjäksi, ja vanhemmat on kyllästyneitä mun "holtittomaan" rahankäyttöön, joten oon ollut vähän vähillä varoilla viime aikoina. Onneks mulla on vielä lahjakortteja käyttämättä, ja en usko, että porukat jaksaa olla mulle vihaisia kovin kauaa... Joten luulen että tämä ongelma ratkeaa pian, viimeistään kun menen kesätöihin, josta saan kunnon tilin.

Ensi sunnuntaina on erään sukulaiseni rippijuhlat. Vaikka olemme melkein samanikäisiä (mä olen 91, hän 92) , meillä ei ole juuri yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Hän soittaa bändissä ja on rokkari, minä olen enemmänkin teini tai tällänen... no en tiä, teini vaan. Meillä ei ole mitään puhuttavaa, ja lisäksi äitini vaatii, että olen hänen ystävänsä, koska hän on pikkuserkkuni ja äitimme ovat hyviä kavereita. Lisäksi äitini haluaa tehdä vaikutuksen juhlissa (niinkuin aina, kun on jotain sukujuttuja) joten minullekkin on ostettu juhlia varten kalliita vaatteita, ja en saa sanallakaan mainita mistään ongelmistani juhlissa. Se voi olla hankalaa, sillä eräs sukulaiseni (joka on myös ystäväni) tietää anoreksiastani ja on ehkä kertonut siitä eteenpäin vanhemmilleen, vaikka kielsin. No, täytyy toivoa, ettei koko juhla ole mun "laihuuden" ihmettelyä, sillä se ahdistaisi minua entisestään.

Vaikka mä arvostan perhettäni kovasti, mulla on kauheet paineet miellyttää heitä ja tehdä asiat niin kuin perheeni (etenkin isäni ja äitini) haluavat minun tekevän. Perheeni on aika varakas, ja he haluavat minun jatkavan perheen perinteitä tulemalla joko A) juristiksi, B) lääkäriksi tai C) joku talousalan ammatiksi joten en muista. Vaikka haluankin mennä oikikseen, mua stressaa kaikki vaatimukset ja odotukset, mitä mulle asetetaan. Olen esikoinen, ja minulla on vain 1 veli, joten vaatimuksia kyllä riittää.

Mutta nyt taidan mennä "syömään", ja sit onkin kiire alkaa valmistautumaan...