Tänään tapahtu jotain todella hälyttävää. Jouduin nimittäin ihan yllättäen käymään terkalla. No, aattelin (ja toivoin) et se olis jotain esim. näköön tai kuuloon liittyviä juttuja, mutta ei se tietenkään ollut. Terkka vaan totes, että on saanut kuulla kommentteja mun laihdutuksesta, ja haluaa varmistaa että kaikki on hyvin. Tässä vaiheessa olin lähellä paniikkia, mutta yritin vielä selittää jotain epätoivoista, mutta ei auttanut. Se punnitsi ja mittas mut, tuloksena 179.6 cm ja 58.4 kg. Meinasin kuolla siihen paikkaan, ja vielä kun se totes soittavansa mun porukoille, meinasin alkaa itkeen. Onneks sain jotenkin vakuutettua sen siitä, että tää on tapahtunu vaan vahingossa, enkä oo tarkoituksella laihduttanut, niin se lupas olla soittamatta. Sen sijaan mun täytyy käydä sen luona uudestaan kesäkuun ekalla viikolla punnituttamassa itseni. Jos paino on laskenut, soitto lääkärille ja äidille on edessä. No, tietenkin vakuuttelin, että alan kiinnittämään huomiota syömiseen ja se usko kyllä.

Nyt on ongelmana, että se sanoi, että ens syksynä pitäis painaa 60 kg. Olin vähän järkyttynyt, mutta lupasin yrittää. Heti kotiin tultuani kävin vaa'alla, 58.1. Sen jälkeen kävin juomaan litran vettä, menin takaisin vaa'alle, 58.9. Joten taidan tietää, millä keinolla vakuutan sen ens kerralla. Olin vaan niin himojärkyttynyt ja varsinkin se kotiinsoitto pelotti mua äärettömästi. Onneks selvisin siitä vaan juttelemalla mukavia ja vakuuttamalla kaikenlaista. Se kyseli monta kertaa käyn vaa'alla, vastasin kerran viikossa. Se kysy monta kertaa harrastan liikuntaa viikossa, sanoin 2. Kouluruokakysymys oli vaikee, se tietää etten syö koulussa, muuta senkin selitin sillä, et syön kunnollisen aamupalan. Hitto osaa olla ärsyttävää.

Lisäksi tietenkin kaikki näki jollain kumman tavalla sen lapun. jossa oli mun paino ja pituus. Siitä alko hirvee dissaaminen, ja osa oli valmiina heittään mut terapiaan. Päivä oli siis kokonaisuudessaan hirveä. Varsinkin se yks poika, V****, sano jotain tyyliin sen tapaista, et syö nyt *****, mua häiritsee toi. Tiedän tasan tarkkaan että kyseinen poika vihaa mua, joten vedin pultit ja aloin huutaan sille jotain. Ei olis kannattanu, saan varmaan vielä hullunkin maineen.

Mutta, mun matikankirjani hyväksyttiin, eikä mun tarvi ostaa uutta. Jeij. Sekin vaivas mua, mutta nyt tää terkka-homma antaa lisää mietittävää.

Ihmissuhdeasiat on ihan kunnossa, kavereita on edelleen ja hirvee valmistelu koulujenloppuun on alkanu. Seurustelurintama on yhtä kun nolla, jotenkaan muka-laiha poika ei herätä kiinnostusta oikein kenessäkään. Lisäksi oon miettiny, jos voisin olla bi-seksuaali, koska oon ehkä (EHKÄ) ihastunu yhteen poikaan, johtuen melkein pelkästään siitä, että se on yrittänyt tukea mua alusta asti tässä. Toisaalta oon ihastunu myös yhteen tyttöön, mutta se tyttö ei oikeen jaksa mua ja mun "ongelmia". En tiiä. Oon tosi sekasin ja mua pelottaa... En halua, että joudun lopettamaan tän, tää on mulle tärkeetä... En tiiä. Mulla on vaan välillä niin paha olo, et en tiedä mitä ajatella. Oon kyl yks luuseri.

Oon myös aika epävarma ihmisten kanssa. En tiedä, mistä se johtuu, mutta mun on vaikea olla ihmisten kanssa ilman sellaista "roolia". Joidenkin kanssa suorastaan esitän tyhmää, toisten kanssa leikin olevani jouk superkännäri ja kolmansien kanssa herkkä ja vihainen angstari. En tajua, miksen vaan voi olla itseni. En ehkä luota itseeni tarpeeksi tai kykene luottamaan siihen, että muut hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. En tiiä. Mulla on myös kauhee tarve miellyttää muita, mutta siinä en yleensä onnistu. Oon varmaan vaan epämukava ihminen. Oon myös perfektionisti. Sen kyllä myönsin itselleni jo kauan aikaa sitten, mutta nykyään täydellisyyden tavoittaminen (ihan missä vaan) on tullut todella hankalaksi. Koulussa en saa 10 kokeesta vaikka kuinka yritän, saan vaan 9½. Myös vartaloni täytyy olla täydellinen, haluan olla hoikkarakenteinen, täydellisen vaalean ihon omaava, paksut vahvat tummat hiukset kauniin sinisillä silmillä roikkuen, haluun olla haluttava. En ikävä kyllä ole. Todellisuus on aika järkyttävä, oon vain hieman tuhtirakenteinen, liian ruskettuneen värinen, ruskeat hiukset omaava kammotus.

Elämä ei ole reilua. Sen huomasin tänään. Eräs kaverini, poika, on äärettömän hoikka, BMI varmaan alle 18. Seurasin tänään hänen syömistään. Hän söi koko pizzan, täys-Cocacolaa ja jäätelön. Varmaan kilon ruokaa. Hän syö aina noin. Eikä hän ikinä, ikinä liho. Oon kateellinen, mäkin haluaisin pystyä syömään ilman alituista pelkoa painonnoususta tai lihomisesta. Oon myös katsonut kyseistä poikaa pukuhuoneessa. Vatsa on litteempi kuin mulla voi olla ikinä, kädet ja jalat ohuina kuin kepit. JA kukaan ei kiusaa häntä painostaan, päinvastoin. Turhaudun tälläiseen. Ja kuulemma kyseinen poika ei edes haluaisi olla hoikka, vaan tuhdimpi. Siinä vaiheessa meinasin räjähtää. Mutta, yritän kuitenkin muistaa, että kaikkea voi yrittää saavuttaa. Se vain huolettaa, pystynkö saavuttamaan tavoitteeni, jotka näyttävät joskus äärimmäisen hankalilta.

Angstaan vielä vähän siitä terveydenhoitajakäynnistä. Voisiko joku, joka on joutunut käymään terkalla samoista syistä, kertoa, kuinka selvisivät. Mua pelottaa jo se kesäkuun eka viikko, haluun olla sillon sen verran painava, et se uskoo kaiken olevan hyvin.

Kommentteja saa jättää, jos haluaa. Asiallisia tietenki ;) Ja jos vaan joku pystyy auttamaan mua tässä, niin apua tarvisin kipeesti !