Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Viime viikolla isäni löysi huoneeseeni piilotetut ruoat (laitan/laitoin niitä pakastepusseihin, ja hävitin ne myöhemmin). Kuitenkaan en ollut muistanut hävittää niitä kaikkia, ja isäni oli päättynyt tulla etsimään jotain nitojaa tms. ja löysi ne. Hmm, se oli tosi lähellä, ettei juttu paljastunut äidilleni, hän olisi lähettänyt minut varmana hoitoon. Äitini on tosi ylireagoiva, hän työskentelee lääketieteen kanssa ja tosi tarkka kaikesta sairauksiin ja terveyteen liittyvästä. Onneksi sain puhuttua isäni ympäri, ja hän jätti kertomatta asiasta äidilleni. Sillä ehdolla, että hän saa valvoa syömisiäni. Se kuulosti aika musertavalta, mutta käytäntö olikin sitten jotain ihan muuta. Ei hän ole vahtinut syömisiäni kuin ehkä kerran, mistä olen erittäin tyytyväinen.

Jouduin lähtemään viikonlopuksi mökille, ja siellä oli tietenkin pakko syödä, eikä pakokeinoja oikein ollut. Kotiin tullessani paino oli jotain 61.4, mutta jouduin lisäksi syömään iltapalan, koska äitini vaati sitä hulluna. Söin siis ruisleivän (tai no 2 palaa sellasta pyöreetä juttua) ja kevytlimsaa. Hyi, olen varmaan nyt joku 62 kiloinen, ällötän itseäni. Onneksi ensi viikko on aikaa taas palautua painoon, jossa tykkään olla, eikä syömisestä ole paineita.

Kävin parturissa perjantaina, eikä parturini huomannut hiuksissani mitään erikoista, vaikka hän on erittäin arvostettu parturi, jolla olen käynyt melkein koko elämäni. Ilmeisesti Priorin on auttanut ainakin päänahan kuntoon, vaikka hiustenlähtö vielä jatkuukin. Olen päättänyt kuitenkin olla välittämättä siitä, se loppuu aikanaan. Onneksi hiukseni ovat aika pitkät (silmät menevät hiusten peittoon) joten en näytä ihan karmealta. Ja koska hiuslaatuni on paksu, sekin auttaa asiassa. En jaksa miettiä sitä enempää, se loppuu kyllä, Priorinin avustuksella viimeistään joskus elokuussa.

Juttelin joku päivä erään hyvän ystäväni kanssa asioista, ja puheeksi tuli mun laihdutukseni. Olin aika vähäpuheinen, mutta hän sai silti kysyttyä, miksi aloin laihduttamaan. En ollut itse miettinyt asiaa pahemmin, mutta pääsyy oli varmaankin se, että tunsin oloni tosi lihavaksi (olin joskus 72kg/180cm). Toinen syy oli, että halusin saavuttaa enemmän hyväksyntää, varsinkin kun asiat olivat laihdutuksen alussa aika ongelmaisia. Lisäksi halusin tietenkin saavuttaa enemmän itseluottamusta ja itsetuntoa, se on aina ollut mulla aika heikko. Ystäväni ymmärsi minua aika hyvin, yksi yhteinen tuttummekin on sairastanut anoreksiaa.

Tää viikko tulee onneksi olemaan kiireinen. Kaupungilla tulee pyörittyä melkein joka päivä kavereiden kanssa, lisäksi mun pitäis jaksaa varata matkat ja hotellit Tukholman-shoppailuretkeä varten. Mua ei oikeen huvittais lähtee, varsinkin kun mukaan tulee aina niin rasittava pikkuveljeni. No, olen jo lupautunut mukaan, joten ei sitä oikeen viitsi perua.

Muuten olo on ihan hyvä, kiitos kaikille kommenteista <3.