Tänään oli liikuntapäivä koulussa, joka oli helppo ja oletettavasti ihan mukavakin. Kuitenkin koko päivän hyvän mielen pilasi lappu, jälleen terveydenhoitajalta. Tällä kertaa hän haluaa minun käyvän verikokeissa laboratoriossa, jonne oli jo lähettänyt lähetteen. Lapussa mainittiin, että mikäli verikoe ei paljasta poikkeavuuksia, on edessä enää ensi syksyn kontrollikäynti ja sitten painajainen terkan kanssa olisi ohi. Kuitenkin mun täytyy vielä käydä tapaamisessa ja painontarkastuksessa kesäkuun ekalla viikolla, ja painon olisi syytä olla noussut. Ei kyllä minusta, mutta oman rauhan saamiseksi olen valmis lihottamaan itseäni hieman. Mutta verikokeista vielä, soitin ja varasin itselleni ajan, aika on jo huomenna koulun jälkeen. Tänä iltana söin reilusti (palan itsetekemääni pizzaa, maustamatonta jogurttia (53 kcal/100g), säilykeananaksia ja omenamehua. Lisäksi aiemmin päivällä söin suklaata 80g ja pakastevadelmia 200g. Syömisen tarkoituksena olisi nostaa kaikkia hemoglobiini yms. muita arvoja, että saisin huomenna annettua hyvän verikokeen. Jos se ei onnistu, en halua edes ajatella, mitä siitä seuraisi. Joutuisin tunnustamaan porukoille "ongelmani" ja kenties mut pakotettaisiin esim. terapiaan tai jonnekin muualle. En tiedä ja toivon, että selviäisin huomenna... syytä olisi. En halua tulla lihavaksi enää ikinä.

Muutenkin mielialani on äärimmäisen ahdistunut, haluaisin kertoa jollekkin, kuinka tunnen, mutta ketään ei kiinnosta. Siksipä kirjoittelenkin tänne. Ehkä joku lukee näitä valituksia, edes vahingossa. Luulen, että masennukseni alkaa pian voimistumaan. Jos joudun koko kesän käymään terkalla painokontrollissa (mikä on epätodennäköistä ja hirveää ajatella) on kesäni (ja elämäni) käytännöllisesti katsoen pilalla. No, en halua ennustella mitään, toivotaan parasta.

Tänään kävin myös salilla, mistä olen äärimmäisen ylpeä. Vaikka en tehnytkään mitään muuta kuin vatsoja ja rasvanpolttoa, olo on oikein tyytyväinen. Vaikka ahdistus painaakin pinnalle. Itkettää koko ajan. En tiiä enää kauan jaksan tätä. Haluun hyväksyä itseni, mutta se ei vaan onnistu. Ketään ei edes kiinnosta, oonko elossa vai enkö. Mun laihdutukseni (joka on epäilemättä huomionhakua) on saanut muut vain ylenkatsomaan ja kiusaamaan mua, eikä ketään oikeasti kiinnosta, miten mulla menee. Ehkä oon vaan niin inhottava, etten kiinnosta ketään... tai niin läski. En tiedä, toivoisin, että voisin olla joku toinen, mun elämäni on vaan niin turhaa. Ei sillä, tiedän monia, jolla asiat ovat vielä huonommin kuin minulla, mutta silti. Haluun olla vaikutusvaltainen, suosittu, haluttava, hyväksytty, ihailtu. Haluun olla komea, hauska, empaattinen, sporttinen, rento. Haluun olla TÄYDELLINEN. Se on pakkomielle, tiedän, mutta en kelpaa muuten. Täydellisyys on vaikea saavuttaa, varsinkin, jos löytää itsestään aina uusia virheitä.

Paino oli ennen iltasyömisiä joku 58.5-59.0, mihin oon vähän pettynyt. En kuitenkaan ehdi miettimään sitä just nyt, ensiksi täytyy selvitä paljon hankalimmista pulmista.

Ihmissuhteista vielä hieman loppuun. Tänään siis olin salilla kavereideni kanssa, sen jälkeen erään tytön kotona katselemassa TV:tä, sit vielä elokuvissa. Joku vois nopeesti ajatella, että mullahan kavereita riittää ja että kaikki on hyvin. Ikävä kyllä niin ei oo. Tunnen oloni varautuneeksi kavereistani suurimman osan kanssa, ja vaikka näyttelen ja esitän rentoa ja mukavaa, todellisuudessa mietin koko ajan seuraavaa lausetta ja mielipidettä, että osaisin olla IN. Se on vaikeaa, eikä ole sellaista ihmistä, kenen kanssa voisin olla itseni. Se on sääli, haluaisin luottaa johonkuhun 100-prosenttisesti, haluaisin kertoa jollekulle kaikki salaisuuteni ja huoleni ja kuunnella, kun toinen lohduttaa ja auttaa mua. Oon kuitenkin huomannut, ettei oikea maailma vastaa haaveitani, vaan ainoa ihminen, johon voin luottaa täydellisesti, olen minä itse. Ei ole ketään muuta.

Seurustelurintamalla tulos edelleen pyöreä nolla, mistä olen kyllä ihan tyytyväinen. En oikein usko, että pystyisin vielä omien ongelmieni lisäksi miettimään kenenkään muun elämää ja ongelmia. Tiedän, olen itsekäs, mutta ei voi mitään. En vain jaksa, en jaksa edes omaa itseäni. Tuntuu kuin tukahtuisin, en jaksa tälläistä. Kerron huomenna vielä lisää syitä laihduttamiseeni, mutta nyt on mentävä nukkumaan.

Öitä, ja kommentteja saa jättää, muistakaa se < 3