Paino oli äsken mitattuna viikonlopun syömisten jälkeen 61.6. Ei paha, verrattuna siihen, että kaikki syömiset on jo hoidettu. Uskoisin, että ensi viikolla päästään alle 60.0 kilon, mutta täytyy nyt vähän miettiä sitä vielä. Tavoite on kuitenkin perjantai-iltapäiväksi 60.0. Huomisen aamun painosta on vaikee sanoa mitään, en tiedä yhtään paljon se voisi olla. Arvelisin, että jotain 61.2-60.6 välillä. Sen tarkistan sitte huomenna.

Olen alkanut "pahoinpitelemään" vatsaani. En tajua yhtään, miten tai koska aloitin sen, mutta jos tunnen olevani läski (niinkuin oon) alan lyömään vatsaani tai pistelemään sitä tai jotain. En mitään kovin vakavaa, mutta kuitenkin. Se antaa paremman olon, mutta en tykkää jäljistä, jotka jäävät. En ole tehnyt sitä kuin 2 kertaa, enkä usko tekeväni sitä enää. En halua vatsani olevan sekä hakatun että lihavan näköinen. Huomenna on liikuntaa, ja jo viimeksi joku huomautti mulle jostain viiltojäljestä vatsassano (ei siis ollut mikään viilto, naarmu). Se oli aika ikävää.

Olen saanut pari ihan hyvää kaveria lukiosta, mutta luulen, että he alkavat uskomaan juttuja minusta. En ole käynyt kouluruokailussa varmaankaan puoleen vuoteen kertaakaan, ja nyt kaikki uudet tutut ovat alkaneet ihmetellä, että miksei mua näy syömässä. Viimeksi perjantaina multa kysyttiin jotain ton suuntaista, ja menin tietenkin tosi vaikeeksi. Sönkötin vaan jotain huonosta ruokahalusta ja siitä, kuinka en tykännyt päivän ruoasta (vaikka en edes tiennyt mitä se oli), ja sitten keskustelu onneksi loppui, kun tunti alkoi. En halua, että he saavat minusta väärän kuvan, vaikka todennäköisesti pelkään, että he saavat minusta hieman liiankin oikean kuvan, jos tietäisivät kaikista syömiseen liittyvistä ongelmista. Kuitenkin, koska koulussani on myös yläasteelta siirtyneitä kavereita, he ovat todennäköisesti jo kertoneet ongelmistani, jos joku on kysynyt. Oon tosi turhautunut, enhän voi kuvitella saavani ketään uutta ystävää/kaveria/ketään, jos kaikki pitää mua pelkkänä painoaan tarkkailevana friikkinä. Mitä ikävä kyllä oon.

Tänään oon ollut koko päivän kotona, on satanut koko ajan, ja on ollut hirveesti koulujuttuja. Pikaluin nopeasti Nummisuutarit-kirjan huomiselle äikän tunnille, olin unohtanut koko saamarin jutun, kunnes katoin aamupäivällä kalenteria. Onneksi luen aika nopeesti, sain kirjan luettuna. Lisäksi mun pitäis kirjoittaa fysiikan työselostus, mutta sitä en oo vielä jaksanut alottaa. Se on varmaan aika nopea juttu tehdä, fysiikka on ihan kiva aine ja työ, josta seloste tehdään, on helppo.

Koska mulla oli tänään aikaa, ehdin miettimään myös vähän kaikkea muutakin. Datailin netissä, kunnes ihan sattumalta löysin kuvan Everwood-tvsarjasta (se oli mun suosikkisarja, kun olin ala-asteella) ja aloin miettimään, kuinka mun elämäni on siitä muuttunut ja kuinka vaikeeta siitä on tullut. Ala-asteella ollessani mun ei tarvinnut miettiä, kuinka hyvän vaikutuksen annan kenellekkin, kuinka pukeutuisin tänään, pitäisikö mun laihduttaa, mistä mun pitäisi seuraavaksi huolehtia, kuinka selvitä ensi viikosta koulussa. Mua alkoi itkettään tollanen ajattelu, ja lopetin sen. En taida olla tarpeeksi kypsä tämän ikäiseksi ? Mietin, kuinka helppoa elämä oli pienenä, mutta en huolehdi asioistani tai itsestäni ollenkaan nykyisin. Vaikka välillä ajattelenkin, että musta on kasvanut "iso" ja vastuuntuntoinen, välillä tunnen itseni niin avuttomaksi ja pieneksi, että se tekee mun olosta pahan.

///Anteeksi, jos postaus on sekainen, en jaksanu miettiä, mitä kirjoitan, kirjoitin vaan mitä mieleen tuli///