Taas kerran on viikonloppu takana. Söin aika paljon, ja tunnen oloni nyt tosi tosi isoksi. Ihan kuin läskiä ailkaisi tulemaan heti, kun laitan jotain kiinteää suuhuni. Ällöttävää. Huomennakaan en pysty lopettamaan syömistä, sillä oon aika varma, että joku valvoo huomenna syömisiäni. Eli siis toisin sanoen on kotona samaan aikaan kun syön. No, jos ihan ihan oikein positiivisesti yritän ajatella, niin tämähän on vain hyvä juttu, koska terkan tarkastus on kuitenkin vain reilun 2 viikon päässä, jolloin on oltava painavempi kuin 62.3. Mutta on vaikea ajatella iloisesti kun peilissä näkyy läskimahainen luuseri.

Kävin lauantaina lenkillä illalla, ja siellä mulla oli aikaa ajatella vähän asioitani. En ole hirveemmin saanut uusia kavereita lukiosta vielä (okei, en käytännössä yhtäkään), ja mietin, miksi asia on näin. Olen jatkuvasti varautunut uusien ihmisten seurassa, osittain syömishäiriönikin takia. Itsetuntoni ja -varmuuteni on melkein nollassa, enkä uskalla mennä juttelemaan vieraille ihmisille täysin ilman syytä. Muistan ajan, jolloin mikään edellä mainituista ei tuottanut ongelmia, silloin kun uskalsin olla enemmän oma itseni. Nykyään se ei onnistu, koska yksinkertaisesti mussa ei ole mitään, mikä ketään kiinnostais. Olen niin järkyttävän tylsä ihminen (ja ongelmainen). Osasyy voi olla tietenkin myös käytökseni. Oon montaa kertaa saanut kuulla monilta eri tyypeiltä, kuinka kylmältä ja tunteettomalta vaikutin ennen kuin muhun tutustui paremmin. Mietin sitäkin asiaa, ja päädyin tulokseen että olen varmaankin kylmä ihminen. En jaksa hymyillä koko aikaa, en jaksa olla hauska koko aikaa, välillä (masennuspäivinä) en jaksa edes jutella mitään koko päivänä. Olen vaan. Tiedän kyl, et mun pitäis kehittää itseeni avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi, mutta osittain pelkään senkin seurauksia. Esimerkiksi tän anoreksian kanssa sain niin kauheeta kommenttia joiltain tyypeiltä, ketkä katsoin olevani mun kavereita, että tajusin, että kukaan tuskin haluaa olla mun kaa ihan oikeesti ystäviä. /sori, teksti on vähän epämääräistä tänään/ Mulla ei ikinä varmaan oo edes ikinä ollu ihan oikeata ystävää. Kavereita, tuttuja ja frendejä vaan.

Huomenna on koulua (yllätys) eikä mua oikeen huvittais mennä. Tietenki siellä näkee kamuja ja kaikkee, mutta silti... No, onneks huomenna on vaan neljä tuntia.

Ainiin jotain hyvääkin. Hullut Päivät on tällä viikolla. Tykkään shoppailla ja kuluttaa rahaa, ja varsinkin kun kouluni on käytännössä Stockan vieressä, on tuhlaaminen ehkä vähän liiankin helppoa. Luin nopeasti läpi esitteen, ja löysin ainakin yhden pakko-ostoksen, Greyn Anatomian 1. ja 2. kaudet DVD:llä. Greyn Anatomia on mun suosikkisarja, jonka katsoin joka kerta, mutta en oo kuitenkaan vielä ehtiny/jaksanu/viitsiny hommata niitä DVD:ille kotiin. Aion todellakin skipata ranskan tunnin alun saadakseni ne.

Nyt on pakko mennä peseen hampaat, huomenna on taas aikainen aamu :/