<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>
<feed xmlns="http://www.w3.org/2005/Atom">
  <title type="text">Dying to Be Thin</title>
  <updated>2019-11-10T09:34:55+02:00</updated>
  <generator uri="http://rohea.com" version="0.1">Blog Integration Feed Generator</generator>
  <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/"/>
  <link rel="self" type="application/atom+xml" href="https://poika-91.vuodatus.net/feeds/atom"/>
  <id>https://poika-91.vuodatus.net/</id>
  <author>
    <name>poika_91</name>
    <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
  </author>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[17.3.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[<p>Nonii tasan kuukausi taas viime postauksesta. Aika tuntuu jotenkin kuluvan kauheen nopeasti, ikinä ei oikeen muista tulla päivittämään tätä :(</p>
<p>Viime aikoina on tuntunut siltä että laihdutukseni ja syömishäiriöni olisi jotenkin vaipunut horrokseen. Tai siis mitään ei ole tapahtunut. Olen ollut tajuttoman heikko, himoitsen melkein kaikkea ruokaa mitä vaan kaapissa on, olen syönyt aivan v*tun paljon, ja se kyllä näkyy. Paino on varmaan joku mukavan pyöreät 64 kiloa. Hyi helvetti. Ajattelin aloittaa (jälleen kerran) oikein kunnon laihdutuksen pääsiäisen jälkeen, ei siis mitään turhaa suuhun. Nykyään on vaan hirveän vaikea piilotella ja vältellä syömistä kun tuntuu, että kaikki valvoo sua. Koko ajan. Ajattelen jo kauhulla kesää ja tulevaa rantakautta, kun pitäisi pystyä mennä rannalle. Mä vitussa sinne oon menossa, näytän valkoselta haamulta jolla on keskivartolalihavuus. Että sillai. No, kesällä on ainakin aikaa laihduttaa kunnolla, meen kesätöihin kuukaudeks ja koko sen ajan vastaan itse syömisistäni. = Ei mitään. En malta odottaa. Kuitenkin, ensi viikolla aloitan kunnon syömättömyyden, en vedä naamaan mitään missä olisi kaloreita enemmän kuin 100 per 100 grammaa.</p>
<p>Lisäksi olen viime aikoina käynyt ihan liikaa kaikenlaisissa pippaloissa ja bileissä. Vaikka tykkään tietenkin olla kavereiden kanssa ja näin, niin juomisen kanssa oon aika holtiton. Vedän melkein joka kerta liikaa, ja sitten oksennan tyyliin jossain vessassa koko illan. Ei kiva. Alkoholissa on tietenkin järjettömän paljon kaloreita, eikä tilannetta auta se, että melkein poikkeuksetta juon kaikkia oikein sokerisia siidereitä, breezereitä yms. Sitäkin voisi vähän hillitä niin pysyisi paino alhaalla.</p>
<p>Koulussa kaikki on mennyt ihan hyvin. Maantieto on noussut ihan melkein mun suosikkiaineeksi ja ruotsi on aina yhtä kivaa&lt;3. En ymmärrä miksi monet vihaa ruotsia, musta se on lukion kivoin aine englannin jälkeen. Pitkä matematiikka puolestaan menee päin helvettiä, niinkuin aina. Hyvä numero siinä vaatisi paljon harjoittelua ja laskemista kotona, mitä en yksinkertaisesti jaksa tehdä. Siksi olen tunneilla pihalla kuin lumiukko ja kuuntelen iPodia. Kannattais varmaan munkin vaihtaa lyhyeen... Koeviikko on 2 viikon päästä, ja se jännittää jo vähän. Mulla on yhteensä 5 koetta (ruotsi, äikkä, maantieto, uskonto, matikka) ja yksi essee (äidinkielen valinnainen), joten koeviikon ei pitäisi olla kovin vaikea, matikkaa nyt lukuunottamatta. Ajattelin harjotella ehkä jo pääsiäisen aikana, mutta täytyy nyt vähän kattoo...</p>
<p>Mua häiritsee yks tyyppi tosi pahasti, kutsutaan nyt vaikka J:ksi. J on mun kanssa samassa lukiossa, ja oon tuntenu sen jo kohta 4 vuotta. No, kuitenkin, aikaisemmin J oli sillai ihan mukava ja kiva mulle, mut nyt se on muuttunu. Ensinnäkin, se tuijottelee mua KOKO ajan. Aina kun oon kääntyny siitä poispäin ja sit vilkasen sen suuntaan, se tuijottaa mua. Todella häiritsevää, varsinkin kun ei tiedä tuijottaako se sua hyvästi vai pahasti. Ja tuijotus ahdistaa, ainakin mua. No, toinen asia missä J on muuttunut, on se että se tulee jutteleen mulle oma-aloitteisesti. Aikaisemmin me ei sillai juteltu, mut nykyään tosi usein se tunkee mun seuraan. Jotenkin epäilen, että sillä on joku ikävä taka-ajatus tässä, mutta en oikeen keksi mikä se vois olla. Tietenkin voi olla, että oon kuvitellu koko jutun, eikä se edes oo tuijottanu mua. En tiedä, oon vähän sekaisin.</p>
<p>Yritän kirjoitella taas piakkoin lisää, toivottavasti muistan :)</p>]]></summary>
    <published>2008-03-17T19:44:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:01+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/03/17-3"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/03/17-3</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[17.2.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Tää viikonloppu oli kokonaisuudessaan kiva (!). En tuntenut olooni masentuneeksi varmaan kertaakaan, aika hyvin siis. Perjantai-illan olin töissä, mikä ei ollut järin kivaa, mutta saan onneksi rahaa siitä (tietysti), joten rahanahne kun olen, niin selvisin. Launtaina menin vanhan tuttuni bileisiin, join liikaa, ja tuli paha olo. Ja hirveästi lisäkaloreita, tunnen itseni läskiksi. Tänään onneksi menin melkein 2 tunnin lenkille, pituutta tuli varmaan melkein 10 kilometriä. Joten ehkä osa vkl:n aikana kerätyistä kaloreista on kulutettu. Muuten en ole syönyt hirveesti, päiväruoat molempina päivinä, sekä ihan pikkaisen suklaata. Ensi viikolla taas kunnon paasto!        <br /><br />Lääkärintarkastus torstaina oli aika tuskallinen. Join taas vettä ennen sitä, mikä näkyi punnituksessa. 66,3 kiloa. Olin aivan järkyttynyt, terkka vaan höpisi kuinka hyvää kehitystä mun painossa on ollut. Kotiin tultuani kävin vaa'alla, näytti 62,8. Silti liikaa, mutta kuitenkin vähemmän kuin pelkäsin. Lisäksi terkka huomautti, että lapaluuni ovat eri tasoilla, joten joudun käymään fysioterapeutilla. En oikeastaan tiedä mitä odottaa, viimeksi olen sellaisella käynyt joskus ala-asteella.<br /><br />]]></summary>
    <published>2008-02-17T20:56:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:04+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/17-2"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/17-2</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[13.2. Maailman huonoin ihminen]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Olen huono. Ilkeä, itsekeskeinen, ylimielinen, tunteeton, muita huomioon ottamattomaton, ylpeä, halveksiva sekä ulkonäköä palvova. Juttelin siis äitini kanssa taas vaihteeksi. Hän on pitkän aikaa ollut jo hieman huolissani minusta (en kuulemma kerro mitään elämästäni hänelle... ihan niinkuin siinä mitään kerrottavaa olisi), ja ajattelee mun olevan koko ajan vihainen/masentunut. Se on totta, ja äitini ajatteli tämän johtuvan siitä etten pidä hänestä tai että en välitä meidän perheestä. Mielestäni se ei pidä paikkaansa, rakastan perhettäni kovasti, välillä on vaan vaikea pitää yllä iloista julkisivua, varsinkin kun koulussa sen ylläpito on niin tärkeää. Äitini (ja isäni) ajattelivat myös ylimielisyyteni (haukun ilmeisesti suurinta osaa ihmisistä koko ajan) johtuvan siitä, että itsetuntoni on huono ja paikkaan vinoutuneella asenteellani puutteita itsessäni. Jos vain olisin pystynyt, olisin myöntänyt tämän todeksi, mutta en voinut. Pelkään tuottavani vanhemmilleni pettymyksen (vaikka olen sen jo varmaankin tuottanut), enkä halua heidän pitävän minua mitenkään ongelmallisena. Jotenkin tuntuu vain kauhealta ajatella, että omat vanhemmatkin ajattelisivat lapsestaan sellaista. No, joka tapauksessa, keskustelu herätti mussa aika syviä tuntemuksia, kuinka äiti voi ajatella ettei hänen oma lapsensa välittäisi hänestä? Olen siis käyttäytynyt aivan järkyttävän huonosti, enkä tajua sille edes syytä. Äiti sanoi, että välillä olisi kiva nähdä sut aamulla iloisena, etkä voisi ajatella aamulla sängyssä, että tästä tulee hyvä päivä? Mieleni teki huutaa ja selittää heille, etten pysty siihen, koska vähäisenkin hyvän tuulen pilaa vilkaisu peiliin, joka kertoo ikävän totuuden joka kerta. En yksinkertaisesti pysty olemaan enää iloinen, olen koko ajan vain liian tietoinen itsestäni, mietin miltä näytän, mietin mitä muut ajattelevat. Tunnen itseni surulliseksi, koska en halunnut kaiken päätyvän näin. Olen säälittävä ihminen, jonka tunnerajoitteet estävät häntä ottamaan kontaktia muihin ihmisiin ja joka ei pysty luomaan kestäviä ystävyyssuhteita. Ja koska olen läski, kukaan ei edes vilkaise mua kahta kertaa, jolloin vaikutus olisi kyettävä tekemään miellyttävällä luonteella, joka multa puuttuu kokonaan. Eli onneksi olkoon vaan ja hyvää loppuelämää. Musta ei ikinä tuu mitään.<br /><br />Saatiin kokeetkin tänään takaisin. Ihan vitun hienoa, matikasta (jonka luulin menneen hyvin) sain 6-, ja fysiikasta 5. Onpahan porukoilla lisäaihetta ylpeyteen, heidän lapsensa on tunnevammaisuuden ja anoreksian lisäksi vielä älyllisesti jälkeenjäänyt. Äidinkieli oli 9-, äidinkielen kielioppi 9½, englanti 9+ ja historia 8+. Osaan siis vielä ainakin jotain, en ole täysin tyhmä vielä.<br /><br />HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Saa nähdä, toivottaako sitä mulle kukaan...<br />]]></summary>
    <published>2008-02-14T00:01:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:06+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/13-2-maailman-huonoin-ihminen"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/13-2-maailman-huonoin-ihminen</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[12.2]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Taas on aikaa kulunu viimeisestä kirjoituksesta, en tajua millä motivoisin itseeni kirjoittaan tänne useammin :s Taidan olla vaan vähän liian laiska...<br /><br />Paljon on kuitenkin tapahtunut. Olin matkalla Barcelonassa viime viikon lopulla, viime torstaista sunnuntain ja maanantain väliseen yöhän asti. Oli tosi kiva matka, sää oli koko ajan +20 astetta, hotelli oli hieno (varasin itse, ja jopa osasin valita sellaisen design-hotellin :D) ja sain shopattua kunnolla (okei, vaan Zarassa ja lentokentillä, mutta sain silti kulutettua kaikki mukana olleen käteisen eli 270€). Matka oli tosi rentouttava, tuli just sopivasti koeviikon jälkeiseen väsymykseen.<br /><br />Koeviikko menikin sitten aika heikosti. Ensimmäinen koe oli englanti, ja se kyllä todennäköisesti osasin. Matikka ja fysiikka meni heikommin, fysiikan joudun ehkä uusimaan. Matikasta oon tyytyväinen kutoseen. Äidinkieli ja äidinkielen kielioppi meni varmaan ihan hyvin, niinkuin meni varmaan historiakin. Huomenna saa tietää, kun on kokeenpalautus. Vähän jännittää kyl, mutta parempi luottaa itseensä. Kävin tänään myös opolla säätämässä lukujärjestystäni, lopetin fysiikan ja korvasin sen kurssin äidinkielen kaunokirjallisuuskurssilla. Muuten 4. jakso on aika kevyt, mulla on vaan äidinkieli, matikka, uskonto, ruotsi ja maantieto plus se äikän kaunokirjallisuus. Koulussa on muutenkin viime aikoina ollut ihan mukavaa, en oikeen tiedä. Kaikki on sujunut ihan normaalisti.<br /><br />Painosta... Sille ei ole oikeestaan käynyt mitenkään viime aikoina. En ole lihonut, mutten laihtunutkaan. Kävin vaa'alla koulun jälkeen, ja paino oli 62.9. Se on noin 5 kiloo ihanteen yläpuolella, mutta mulla on torstaina lääkärintarkastus, joten silloin painon pitää olla hyvä. Varsinkin jalkani ja reiteni tuntuvat lihoneen viime aikoina järkyttävästi, joten olen ymmärrettävästi masentunut asiasta. En näytä edes hoikalta enää, ihan normaalilta vaan. Ällöttävää. Ajattelin aloittaa kuntosalilla käynnin, mutta mietin vielä asiaa... Se tekis kyllä hyvää mulle, mun inhottavan roikkuva perseeni vois kaivata hieman kiinteyttämistä.<br /><br />Siivosin eilen vaatekaappini. Se oli tosi jännittävää, löysin hirveästi vaatteita joita en edes muistanut omistavani. Ikävä kyllä vaatteita, jotka siirsin "älä käytä"-kaappiin löytyi ainakin 20, mutta ainakin pari hienoa paitaa löysi tiensä takaisin käyttökaappiin. Mun vanhoissa vaatteissa on yleensä se ongelma, että ne on liian isoja (kokoa M) joka on kamala säkkikoko, jolloin joudun olemaan käyttämättä paitoja, jotka olisivat muuten hienoja. Ei voi mitään, täytyy käydä shoppailemassa sitten kun rahatilanne paranee.<br /><br />Ensi kesänä mulla on ainakin 1 kk kesätöitä, joten rahansaanti on taattu. Ensi kesästä en osaa oikeen muuta sanoa, että menen rantalomalle Mallorcalle. Ei kovin jännää, olisin halunnut New Yorkiin tai Tokioon, mutta pikkuveljeni on kuulemma liian nuori kaupunkilomailemaan eikä kestä pitkiä lentomatkoja, joten jouduin sitten taipumaan eurooppalaiseen kohteeseen. On Mallorcallakin varmaan ihan mukavaa, Palma on iso kaupunki (400 000 asukasta), joten ei käy kyllä pitkäksi, mutta silti. No, ehkä sitten ens talvena.<br /><br />Yritän tulla päivittämään tänne koeviikon tuloksia ja terkkakäynnin kommentteja, mutta en tiedä muistanko, olen vähän heikko päivittämään tätä blogia :s<br />]]></summary>
    <published>2008-02-12T17:59:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:08+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/12-2"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/02/12-2</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[21.1.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Taas on kulunu pari viikkoa viime postauksesta, mutta yllätys, mitään järisyttävää ei ole tapahtunut. Minkään suhteen. Äitini joutui sairaslomalle jalkaleikkauksen jälkeen (meni takaisin töihin tänään), ja koko viime viikon jouduin siis syömään aika runsaasti, valvonnan alaisena. Eli siis vitut siitä mun laihduttamisesta, todennäköisesti oon vaan lihonu viime aikoina. Siltä ainakin näytän, pursuilen joka puolelta ja läskiä roikkuu paikoissa jossa en tiennyt sitä olevankaa. Jopa KASVONI ovat läskit, naamani on kuin kinkku. Masentaa siis. Olen rumimmillani ja läskeimmillinäni varmaan puoleen vuoteen, ja voin sanoa että on paha olo. Varsinkaan kun koulussa ei mene yhtään sen paremmin, olen paska käytännössä joka aineessa, ja mua ei vieläkään hyväksytä kunnolla joukkoon. Olen pyrkinyt muuttamaan itseäni, olemaan "normaalimpi", puhumaan tavallisista jutuista jne. ja ilmeisesti se on toiminut. En ole todellakaan suosituin poika koulussa (en lähellekään) mutta luulen, että olen silti hyväksytympi kuin muutama kuukausi sitten. Se saa toisaalta oloni hyväksi ja arvostetuksi, mutta jotenkin tuntuu että he eivät oikeasti välitä musta tai ole kiinnostuneita. Yksi poika (kutsutaan vaikka V:ksi) on tuijotellut mua viime aikoina aika paljon, enkä todellakaan tiedä pitäisikö se tulkita hyväksi vai huonoksi merkiksi. V on ihan kiva tyyppi ja kaikkea, mutta silti, mulle tulee aina todella epävarma olo kun mua tuijottaa joku, mikä taas johtaa mun erittäin huonon itsetunnon laskemiseen. Ihan kuin siinä enää laskemista olisi, mutta ihan sama. Koulussa (varsinkin ruokavälituntisin) ahdistun, kun näen itseni peilistä, jolloin tulee SUURI halu lähteä kesken päivää kotiin. Ja tämä toistuu melkein joka päivä. Musta se on vähän sairasta, kun joutuu koko ajan ajattelemaan ulkonäköään. Itse en pysty ajattelemaan mitään muuta, ainoastaan sitä kuinka hirveältä/läskiltä näytän, ja sitten haluaisin paeta kotiin ja jäädä nukkumaan. Olen kuitenkin opettanut itselleni, että jos tekisin noin, ahdistuisin todennäköisesti vielä enemmän, joten jään siis kouluun ja sinnittelen päivän loppuun. Koulusta puheenollen, mulla on keskiviikkona puhe äidinkielessä, eikä mulla oo harmainta aavistusta mistä pidän sen. Ainoa asia, mistä mä tiedän ehkä enemmän kuin muut, on syömishäiriöt, mikä on aivan järkyttävän huono valinta puheen aiheeksi. En todellakaan halua alleviivata ongelmiani puhumalla niistä julkisesti.<br /><br />Ainiin, luin Wikipediaa äsken, ja tänään on korealaisen laulajan U;neen kuoleman 1-vuotispäivä. Ilmeisesti hän tappoi itsensä hirttäytymällä ovenkarmiin, ja hänen kirkostaan palannut isoäitinsä löysi hänet. U;neen kuolemaan johti hänen masennuksensa, joka johtui osittain ulkonäköpaineista. Jos kiinnostaa, niin googlettakaa kuva. Aivan hirveää ajatella, että jopa noin kaunis ihminen voi pitää itseään niin huonona, että päätyy itsensä surmaamiseen. Itsemurhat ovat aina todella surullisia tapahtumia, varsinkin, kun monen itsemurhaan päätyneen olisi voinut pelastaa vain yksinkertaisesti kuuntelemalla ja tukemalla vaikeissa asioissa. Surullista, nyt oon ihan angst koko loppu-illan :'(<br /><br />/Anteeksi, jos kuulostan erittäin ongelmaiselta, mutta en jaksanut muokata ajatuksia selkeämpään muotoon/<br />]]></summary>
    <published>2008-01-21T23:19:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:11+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/01/21-1"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/01/21-1</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[5.1.08]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Pitkästä aikaa jaksan taas kirjoitella tänne blogiinkin. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut oikein missään, mut nyt ajattelin että voisin vähän selostaa mitä tän viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut.<br /><br />Ensinnäkin, just tällä hetkellä on mun syömishäiriön yksvuotissyntymäpäivä! Noin vuosi sitten tää todellaki alko, ja mitään en oo saavuttanu. Tietenki, pakostakin on tapahtunut fyysisiä muutoksia (painonpudotus tällä hetkellä n. 12 kiloa alusta lähtien), eli nykyään paino on 62 kiloa. Se on mielestäni hieman liian paljon, ihanne olisi edelleen joku vitosella alkava paino, mieluiten &gt;58 kg. Kuitenkin, olen päättänyt että loman jälkeen aloitan kunnon laihdutuksen taas, haluan olla keväällä yhtä hoikka kuin vuosi sitten (eli 57 kg). Ensiksi täytyy vaan selvittää lääkärintarkastus, joka minulla on todennäköisesti tammikuun aikana. Siellä ei pitäisi tapahtua mitään ihmeellisyyksiä, ajattelin juoda vettä saadakseni painon johonkin 63.5 kiloon, jolloin se olisi suurinpiirtein sama kuin viime kerran tarkastuksessa. Mua ahdistaa tää painoasia, varsinkin kun tiedän että vanhempani (etenkin äitini) valvovat minua herkeämättä. Se tekee laihduttamisen uudelleenaloittamisen kohtuullisen hankalaksi, mutta luulen selviäväni siitä. Jos en, niin sitten joudun jonnekin psykiatrille juttelemaan ongelmistani. Sekään ei välttämättä olisi haitaksi.<br /><br />Joululahjat olivat tänä vuonna ihan kohtuullisia, sain uusia vaatteita, DVD:itä, rahaa, lahjakortteja ja muuta tällästä perinteistä. Uusi kännykkä on koko ajan haussa, mun vanhastani hajosi näyttö kun tappelin kaverin kanssa. Joulu meni muutenkin tänä vuonna ihan mukavasti, vaikka joutuikin syömään liikaa ja painonnousu oli väistämätöntä. Jouluun liittyy aina myös ahdistavat sukulaisten vierailut ja muut "juhlat" joissa saa aina hävetä itseään. <br /><br />Uusi vuosi puolestaan meni erittäin perinteisellä tavalla. Olin kohtibileissä, vedin kunnon teinikännit, masennuin ja oksennin ainaki 3 kertaa. Ei hyvin mee. Nykyään juominenkin on niin haastavaa, kun humalaan tuntuun tulevan todella helposti, ja sitten ei enää huomakkaan mitään ennenkuin alkaa oksentaan. Se on ällöttävää, mutta minkäs teet. En ainakaan ala itseäni lihottamaan sen takia, että voisin juoda enemmän. Se olisi aika alkoholistin puhetta.<br /><br />Olen taas viimeaikoina tuntenut itseni masentuneeksi. Tunnen aina itseni tarpeettomaksi ja ulkopuoliseksi, vaikka asia ei olekaan aina niin. Ajattelen kaikkien vihaavan minua, jopa ihmisten jotka eivät edes tunne minua. Ja sitten kun viimein saan jonkun uuden ihmissuhteen aloitettua, en uskalla viedä asioita henkilökohtaiselle tasolle (koska pelkään muiden reaktioita omiin asioihini ja ongelmiini), jolloin pakostakin kaikki uudet ihmissuhteet jäävät korkeintaan tuttu-asteelle. Lisäksi kukaan ei ikinä osoita mielenkiintoa minun asioihini, vaikka kaikki olettavat minun olevan kiinnostunut heidän asioistaan. Se on uuvuttavaa, kun en saa kertoa kenellekkään mitä minä ajattelen tai tunnen, mutta silti minun pitäisi olla valmis kuuntelemaan muiden ongelmia ja pulmia. Joulukuun puolessä välissä vuodatin yhtäkkiä melkein kaikki ongelmani ja murheeni yhdelle ystävälleni (ei se paras, mutta kuitenkin hyvä ystävä) ja sen jälkeen ystävyytemme on syventynyt, mutta en oikein tiedä onko se hyvä vai ei. Tietenkin on kiva, että joku oikeasti välittää, mutta luulen kuitenkin että se oli pelkkää sääliä. Sääli onkin yleisin mitä mä muissa herätän. <br /><br />Nojaa, mutta lopuksi vielä yritän, että jatkaisin tätä kirjoittelua tänne hieman aktiivisemmin, tää yksi kirjoitus kuukaudessa-rytmi on aika heikko :D<br />]]></summary>
    <published>2008-01-05T15:01:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:13+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/01/5-1-08"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2008/01/5-1-08</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[10.12. osa 2]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Joo, huomasin todellakin, et nyt olis tarvetta kunnon vuodattamiselle, joten nyt siis angstaan oikeen kunnolla:<br /><br />Mä tunnen oloni huonoksi joka asiassa. Siis aivan kaikessa, eikä kaikki ole sidottu edes painoon, joten en tiedä, miten korjata asia. Tunnen itseni sosiaalisesti kyvyttömäksi, pääasiassa siksi, että en ole (enää) lukiossa suosittu, vaan pikemminkin vihattu (yläasteella toisinpäin). En ole saanut lukiosta yhtäkään uutta ystävää, ja kavereitakin ehkä yhden. Se on hassua, koska tiedän koulustani monta kivaa tyyppiä, joihin haluaisin tutustua. Siihen se kuitenkin aina jää, en saa suutani auki oikeassa kohtaa, en osaa olla kiinnostava/mukava/aito ihminen, vaan pikemminkin pelkkä feikki vaan. Puhun vain aiheista, joista tiedän että muut pitävät, en ole iloinen uusille/vieraille ihmisille, olen kuin olematon. Se ahdistaa minua, koska pysyn aina samojen tyyppien kanssa, enkä tee aloitteita KENELLEKKÄÄN. Säälittävää. Ajattelen, että muut näkevät minut rumana ja lihavana ja oksettavana, joten en uskalla lähestyä ketään, koska pelkään torjuntaa niin paljon. Olen siis tyytynyt kohtalooni ikuisena luuserina, jota kaikki voivat pompotella ympäriinsä. Lähimmät "kaverinikin" näkevät minut lähinnä palvelijana/orjana, joka ei ole seuran arvoinen. Se masentaa mua (okei, ehkä kuvaus on hieman vääristynyt, koska olen angst-kohtauksessa.) <br /><br />Onneksi sentään uusi vuosi (joka vaikutti erittäin tylsältä tänä vuonna) on järjestymässä, ja olen viimeinkin kai saanut järjestettyä itselleni bileet. JEE, vihdoinkin tunnen oloni sosiaaliseksi. <br />]]></summary>
    <published>2007-12-10T20:52:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:15+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/12/10-12-osa-2"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/12/10-12-osa-2</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[10.12.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Hirveesti aikaa kulunut taas viimeisestä päivityksestä, en tajua minne mun aikana katoo. Tajusin, et en olekaan pitkään aikaan päivitelly mitään, joten nyt sitten taas uusia juttuja on paljon. Ensinnäkin paino on ollut viimeaikoina sekä ylä- että alakantissa, nyt paino on jossain 60.5 kilon hujakoilla. Ei hyvä eikä paha. Tunnen oloni yhä lihavaksi ja oksettavaksi, mutta osa musta on jo väsyny tähän jatkuvaan kontrollointiin. Haluaisin olla joku 55-kiloinen, mutta mulla ei taida olla tahdonvoimaa sen saavuttamiseksi.<br /><br />Mulle tuli tänään allerginen reaktio kasvoihin, meinasin pökertyä. Oon viimeaikoina kyl huomannut, et mun poskiin on kertyny jotain pientä epäpuhtautta, mut luulin, et se olis ihan normaalia, niinkuin finnejä (mul ei hirveemmin oo finnejä). Tänään kuitenkin päivän aikana poskeni oli muuttuneet ihan punakoiksi ja näytin hirveältä. Tulin kotiin ja vedin nopeasti jotain couperosa-ihon kosteusvoidetta ja allergiatabuja, toivottavasti helpottaa huomiseksi. <br /><br />Keskiviikkona on kokeenpalautus ja mua jännittää se. Matikka menee päin vittua, mut muissa odotan kohtalaista menestystä. Saa nyt nähä miten menee<br />]]></summary>
    <published>2007-12-10T19:07:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:18+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/12/10-12"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/12/10-12</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[27.11.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Mulla on nyt koeviikko päällä, ja tänään oli ehkä hirvein koe kaikista, pitkän matikan kurssikoe. Vaikka harjoittelin ja opiskelinkin koetta varten, niin vittu se meni paskasti. En osannut kun ehkä 3 tehtävää 10:stä. Sillä ei pääse viel läpi, mut saan varmaan hajapisteita sen verran, että pääsen läpi ja saan jonku kuutosen ehkä... Toivottavasti.<br /><br />Muut kokeet on varmaan menny ihan hyvin, psyka, hissa ja ruotsi meni ihan hyvin, mut vielä on jäljellä tosi vaikee bilsa ja ranska. Eww, toivottavasti selviän.<br /><br />Paino oli kuitenkin äsken 60.5, mikä on taas alimmillaan pitkään aikaan. Jotain hyvää siis tänäänkin, jee.<br />]]></summary>
    <published>2007-11-27T14:19:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:20+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/11/27-11"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/11/27-11</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
  <entry>
    <title type="html"><![CDATA[15.11.]]></title>
    <summary type="html"><![CDATA[Tänään kävin pitkästä aikaa vaa'alla. 61.7. Sanon ihan suoraan et varmaan huusin kun huomasin ton tuloksen. Luulin, että painon pieni nouseminen olisi jo loppunut, ja laskeminen alkanut mutta ei. Vielä kun viikonloppukin on tulossa, niin ei ole siinäkään vaiheessa tiedossa mitään helpotusta. Hyvällä tuurilla painan maanantaina mukavat 63 kiloa ja siinä vaiheessa voi sanoa kyllä että taas on koko elämä ihan vituillaan. Luin jostain päin nettiä taas jotain anorektikon elämäntarina-tyylisiä juttuja ja mulle tuli himo alkaa taas laihduttamaan oikein kunnolla. Sitten kävin vaa'alla. Ja nyt himoitsen laihduttamisen aloittamista vielä entistä enemmän. Ainoa vaara on vain, että paino laskee liikaa -&gt; lääkärintarkastus tulee -&gt; joudun pitkälliseen terkan tarkkailuun. Juuri kun olin päässyt siitä eroon. Joten mun ei kannata tässä vaiheessa kyl yrittää mitään... Ehkä johonkin 60 kiloon voisin tiputtaa tässä, ja sit pitää painon siinä vaiheilla joulun yli ja taas keväällä oikein kunnolla aloittaa laihdutuksen. Vaikka haluaisin niin hirveästi aloittaa jo nyt, ehkä pääsisin tästä ihmemasennuksestakin eroon... En tiedä. <br /><br />Lukiossa asiat ovat suurinpiirtein samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Ensi viikolla alkaa koeviikko, ja mulla on ainakin 7 koetta, mukana ranskan ja matematiikan koe. Ew, en osaa kumpaakaan yhtään ja kohta pitäisi aloittaa kertaaminen. Ainoa hyvä aine, joka mulla on tällä koeviikolla, on ruotsi, josta odotan saavani 9 tai paremman. Kaikki muut aineet menevätkin sitten ihan metsään. <br /><br />Uusia kavereita en ole vieläkään saanut. JA on kulunut 3 kuukautta. En tajua itseäni, miksen vain voi mennä muiden mukaan esim. pelaan korttia tai jtn. Ehkä mä pelkään niin hirveästi sitä, että ne torjuu mut heti kättelyssä, etten uskalla edes yrittää... Siksi olenkin pitäytynyt mun noin 6 vanhassa kaverissa, jotka on kyllä ihan mukavia, mutta silti... Ei heistä kukaan tunnu todella hyvältä ystävältä vaan pikemminkin kavereilta vaan. Mulla ei ikinä oo ollu parasta ystävää, joten olis aika jännittävää saada sellanen. (Toi äskeinen lause kuulosti aika säälittävälle.) Mutta tässä tilanteessa en voi muuta kuin yrittää aina vain enemmän. Tapahtuihan se yläasteellakin, että sain ensimmäiset oikeat kaverini vasta 8. syksyllä. Täytyy siis vaan odottaa ja olla itse avoin ja sosiaalinen ja iloinen niin kyllä mä selviän. Toivottavasti.<br /><br />Kuitenkin olen alkanut käyttäytymään aivan eri tavalla kuin äsken kuvasin tavoitekäyttäytymistäni. Olen puolitutuille äärimmäisen kylmäkiskoinen, en hymyile juuri kenellekään, olen vain niin ilkeä ja masentava kin pystyn. Se ei auta tilanteessa todellakaan yhtään, enkä tajua ollenkaan miksi teen näin. Se vain jotenkin aina menee siihen. On tietenkin tyyppejä, keille jaksan olla mukava ja iloinen koko ajan, mutta osaa kohtelen kuin vihaisin heitä vaikka oikeasti haluaisin tutustua heihin. En ymmärrä itseäni ollenkaan. Tajuan kuitenkin, että tälläisen vittuilun on loputtava, jos haluan saada uusia kavereita. Kun juttelin tässä eräälle hyvälle kaverilleni (tytölle, jos sukupuolella on väliä) ja kerroin, etten ole saanut hirveämmin uusia kavereita lukiossa, niin hän alkoi ihmettelemään asiaa hirveästi. Hän totesi, että olisi luullut mun saavan paljon uusia kavereita, koska olen niin mukava ja kiva tyyppi. Tiedän, ettei hän valehtelisi mulle, joten olen kai sitten ainakin joskus ollut mukava ja kiva. En vain saa välitettyä sitä uusille tyypeille ja pelkään koko ajan, että jos saan jonkin uuden tutunkin, niin hän vain hylkäisi mut. Lisäksi suurin osa pojista ei ota muhun kontaktia, syyksi epäilen joko sitä että he pitävät mua syömishäiriöisenä homona tai yleisongelmaisena angstaajana. Kumpikaan vaihtoehto ei ole järin hyväksi tässä asiassa. Mutta nyt mun täytyy mennä tekeen läksyjä, että ehdin tekeen edes jotain kunnolla huomiseksi...<br />]]></summary>
    <published>2007-11-15T20:50:00+02:00</published>
    <updated>2019-11-10T09:30:22+02:00</updated>
    <link rel="alternate" type="text/html" href="https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/11/15-11"/>
    <id>https://poika-91.vuodatus.net/lue/2007/11/15-11</id>
    <author>
      <name>poika_91</name>
      <uri>https://poika-91.vuodatus.net/</uri>
    </author>
  </entry>
</feed>
